Kamarikuoro Näsi on tuonut musiikin iloa maailmaan jo neljännesvuosisadan ajan! Tätä sietää juhlia tyylillä Tampereen Raatihuoneella lauantaina 9.11.2024 klo 16.
Pyhäinpäivän läheisyydestä inspiroitunut ohjelmisto pohdiskelee elämän ja kuoleman sävyjä. Ohjelmistossa kuullaan muun muassa Einojuhani Rautavaaran Lorca-sarja (1973) sekä Säde Bartlingin Hora Incerta -sarja (2008). Konsertin päättää Eric Whitacren The Sacred Veil -sarjan (2018) ensimmäinen osa The Veil Opens, jossa elämän ja kuoleman välinen tiivis yhteys on erityisen vahvasti kuultavissa.
Konsertin johtaa Julia Lainema. Liput 25/20€ kuorolaisilta, ovelta sekä info@kamarikuoronasi.fi. Konsertissa on väliaika.
Tutustu Kamarikuoro Näsiin sosiaalisen median kanavillamme. Löydät meidät Facebookista ja Instagramista.
Vuonna 1999 perustettu Kamarikuoro Näsi koostuu musiikin ammattilaisista ja kokeneista harrastajista. Kuoro konsertoi aktiivisesti Tampereella ja sen lähiympäristössä. Näsi on esittänyt laajasti vanhaa ja uutta musiikkia ja ollut mukana mm. teatteriproduktioissa. Viime vuosina Kamarikuoro Näsi on noussut suomalaisten kuorojen eturiviin, ja se tunnetaan yhtenäisestä soinnistaan ja monipuolisesta ohjelmistostaan.
Kuoro harjoittelee maanantaisin klo 17.30–20.30 TAMK Musiikin Satamakadun salissa osoitteessa Satamakatu 17, Tampere. Kuoron taiteellinen johtaja on Julia Lainema. Kuoroa ovat aiemmin johtaneet Pasi Hyökki (1999–2001), Kari Turunen (2001–2011) ja Markus Yli-Jokipii (2012–2022).
Kuoro tuottaa vuosittain oman joulukonsertin sekä muita konsertteja. Kesäkuussa 2022 Kamarikuoro Näsi konsertoi kansainvälisellä PoriOrgan-festivaalilla yhdessä urkuri Ilpo Laspaksen kanssa. Omien esiintymistensä ohella kuoro osallistuu Tampereen ammattikorkeakoulun musiikin koulutusohjelmaan ja Tampereen konservatorion opetukseen toimimalla ylimpien kuoronjohtotutkintojen instrumenttina ja avustaen suurproduktioissa. Esimerkiksi tammikuussa 2023 kuoro oli mukana TAMKin tuottamassa Giacomo Puccinin oopperassa Suor Angelica, jonka johti kapellimestari Jukka Iisakkila ja ohjasi Sanna Majanlahti.
Viimeisin levytys, joulumusiikkilevy Lumen juhla julkaistiin syksyllä 2017. Näsin tulkinta Juhani Komulaisen Vinternatten–kappaleesta palkittiin parhaana elävän eurooppalaisen säveltäjän teoksen esityksenä kansainvälisellä Cork Choral –festivaalilla Irlannissa keväällä 2019. Vuoden 2023 Tampereen Sävelen kuorokatselmuksessa Kamarikuoro Näsi palkittiin yhdellä kultaleimalla.
Julia Lainema valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian kuoronjohdon koulutusohjelmasta kesällä 2022. Tätä ennen hän valmistui musiikin maisteriksi musiikkikasvatuksen aineryhmästä. Kamarikuoro Näsin lisäksi Julia toimii helsinkiläisten Ahjo Ensemblen, Lempikuoron ja Kaari-ensemblen taiteellisena johtajana. Hän sovittaa ja säveltää kuoromusiikkia ja on organisoinut erilaisia kuoromusiikin tapahtumia. Julia on Suomen kuoronjohtajayhdistyksen yhdenvertaisuustoimikunnan jäsen ja kirjoittaa kuoroaiheista blogia ”Kuoromusiikin säveltävät naiset”. Tutustu Julian kotisivuihin ja blogiin täällä.
Kuva: Julia Lainema © Vuokko Salo
Suomalainen, skandinaavinen ja brittiläinen perinne kohtaavat Kamarikuoro Näsin joululevyllä Lumen Juhla. Levy on kuunneltavissa Spotify- ja Apple Music -palveluissa. Levyn pääteoksena kuullaan englantilaisen Benjamin Brittenin A Ceremony of Carols, johon harppusäestys tuo taianomaisen ja ajattoman jouluisen tunnelman. Mukana on myös suomalaisesta ohjelmistosta perinteisiä sekä hieman tuntemattomampia joululauluja, uudemmat Matthew Whittalilta ja Einojuhani Rautavaaralta, sekä ruotsalaisen joulu-ohjelmiston vanha klassikko Joulu, loisteesi luo kuoronjohtaja Markus Yli-Jokipiin uutena sovituksena.
Per-Erik Moraeuksen 1998 säveltämä Koppången (luonnonsuojelualue Taalainmaalla) on noussut Ruotsissa suosituksi joululauluksi ja se on kuulunut myös Näsin ohjelmistoon vuosien ajan. Tätä levyä varten pyysimme kääntäjä Anna-Maija Ihanderia suomentamaan tämän ihastuttavan joululaulun ja uskomme, että Aattohetki Koppångenissa tulee löytämään tiensä muidenkin suomalaisten kuorojen ohjelmistoon.
Harpisti Hanna Kenttämies ja Markus Yli-Jokipii ovat työskennelleet yhdessä jo
vuosikymmenen ajan ja esittäneet Benjamin Brittenin A Ceremony of Carolsia useasti
mm. Kamarikuoro Näsin kanssa. Levyllä esiintyy suuri joukko taitavia solisteja kuoron omista riveistä.
Levyllä on seuraavat teokset:
1. Aattohetki Koppångenissa
Per-Erik Moraeus, sov. Robert Sund
2. Joulu loisteesi luo
Gustaf Nordqvist, sov. Markus Yli-Jokipii
3. Mökit nukkuu lumiset
Heino Kaski, sov. Markus Yli-Jokipii
4. Joulun kellot
P.J. Hannikainen
5. En etsi valtaa loistoa
Jean Sibelius, kuorosovitus Erkki Nurminen
6. In the Bleak Mid-Winter
Matthew Whittall
7. Our Joyful ́st Feast
Einojuhani Rautavaara
A Ceremony of Carols
Benjamin Britten, sov. Julius Harrison
8. Procession
9. Wolcum Yole!
10. There is no Rose
11. That younge child
12. Balulalow
13. As dew in Aprille
14. This little babe
15. Interlude
16. In freezing Winter Night
17. Spring Carol
18. Deo Gracias
19. Recession
Kuoroa tai sen pienryhmiä voi tilata esiintymään erilaisiin juhliin ja tilaisuuksiin. Ota rohkeasti yhteyttä, niin teemme sinulle ehdotuksen ohjelmasta!
nasinaani@kamarikuoronasi.fi
Soile Pfister
nasinaani@kamarikuoronasi.fi
Elli Kotakorpi - varapuheenjohtaja
Tiina Suominen - talous
Anna-Liisa Ali-Lekkala - talous
Matti Kortet - sihteeri
Julia Lainema
Kamarikuoro Näsi, founded in 1999, is a mixed voice chamber choir from Tampere, Finland. The choir comprises of both professional musicians and experienced amateurs. In recent years Kamarikuoro Näsi has risen to the forefront of Finnish choirs. Over the past few years it has been successful in Tampere Vocal Music Festival, Cracovia Cantans Festival, and Cork International Choral Festival.
The choir is known for its harmonious and unified sound as well as passion for music. The choir sings with a great heart giving joy both to the singers as well as the audience. Kamarikuoro Näsi is ambitious, and its repertoire is diverse ranging from early music to contemporary works and new commissioned pieces. The choir co-operates with Tampere Music Academy by serving as the instrument for advanced choir conductors and composers, as well as participating in larger productions.
In 2017 Kamarikuoro Näsi released its first album called Lumen Juhla, meaning ‘celebration of snow’ in Finnish. The album is a celebration of old and new Christmas music, combining Finnish, Scandinavian, and British traditions. The main piece on the album is the magical ‘A Ceremony of Carols’ by Benjamin Britten.
From the beginning of 2023, Julia Lainema started as the artistic director and conductor of Kamarikuoro Näsi. The new partnership was immediately awarded with a gold stamp in the choral review of the 2023 Tampere Vocal Music Festival.