Kamarikuoro Näsi kilpailee huhtikuussa Tallinnassa ja konsertoi Aleksanterin kirkossa

11.3.2025

Kamarikuoro Näsin kevätkaudella on luvassa hienoja asioita, kun kuoro osallistuu Tallinnan kansainväliseen kuorokilpailuun 24.–27. huhtikuuta. Kuoro esittää kilpailuohjelmistonsa Tampereen Aleksanterin kirkossa lauantaina 5. huhtikuuta klo 18. Kesäkuussa kuoro osallistuu Tampereen Sävelen kuorokatselmukseen.

Kuva, joka sisältää kohteen vaate, seinä, sisä-, henkilö

Tekoälyn generoima sisältö voi olla virheellistä.

Kamarikuoro Näsin 25-vuotisjuhlakonsertti järjestettiin Tampereen Raatihuoneella lokakuussa 2024. Tänä vuonna kuoro esiintyy kotimaan lisäksi Virossa. Kuva: Elsa Vähänen

Tamperelainen Kamarikuoro Näsi on valittu mukaan Tallinnan kansainväliseen kuorokilpailuun, joka järjestetään 18. kertaa 24.–27. huhtikuuta 2025. Kyseessä on vuosittain Virossa pidettävä kuoromusiikkikilpailu, joka houkuttelee kuoroja eri puolilta Eurooppaa kilpailemaan korkeatasoisessa ja monipuolisessa musiikillisessa tapahtumassa.

Viime syksynä 25-vuotista taivaltaan juhlinut Näsi kilpailee taiteellisen johtajansa Julia Laineman johdolla kamarikuorojen ja nykymusiikin sarjoissa. Kamarikuorosarjan säännöissä kuoron koko on rajattu 16–32 laulajaan, ja ainakin yhden kappaleen säveltäjän tulee edustaa kuoron kotimaata. Nykymusiikin sarjassa teosten tulee olla sävelletty vuoden 2000 jälkeen, ja laulajia tulee olla vähintään 16.

Suomesta kilpailussa on Näsin lisäksi mukana vaasalainen kamarikuoro NOX. Muut kilpakumppanit tulevat muiden muassa Virosta, Puolasta, Latviasta, Sloveniasta, Irlannista ja Iso-Britanniasta.

Kamarikuoro Näsi esittää Tallinnan kilpailuohjelmiston myös kotikaupungissaan Tampereella. Lähtö-konsertti järjestetään lauantaina 5. huhtikuuta klo 18 Aleksanterin kirkossa. Konserttiin on vapaa pääsy. Käsiohjelma maksaa 15–20 euroa, ja niitä myydään ennakkoon kuorolaisten kautta sekä tapahtumailtana kirkon ovelta.

Konsertin ohjelma koostuu Tallinnan kilpailuorganisaation määrittämistä pakollisista ja kuoron vapaasti valitsemista kuoroteoksista. Illan aikana kuullaan perinteistä sekä uudempaa tuotantoa seuraavilta säveltäjiltä: Kerensa Briggs, Tõnu Kõrvits, Anna-Mari Kähärä, Rasmus Puur, Einojuhani Rautavaara, Karin Rehnqvist, Teemu Tommola, Veljo Tormis ja Ralph Vaughan Williams.

"Olen innoissani mahdollisuudesta kilpailla Näsin kanssa ulkomailla. Kuorokilpailuissa on erityinen taika, ja niihin valmistautuminen hioo sekä ohjelmistoa että yhteishenkeä. Lisäksi matkat jättävät jälkeensä unohtumattomia muistoja. Tallinnaan lähdemme antamaan parhaamme ja esittelemään uusille kuulijoille Näsin upeaa sointia, vahvaa ilmaisua ja ohjelmistomme vivahteikkaita sävyjä", Julia Lainema kertoo.

Kesäkuussa Kamarikuoro Näsi osallistuu Tampereen Sävelen kuorokatselmukseen, joka järjestetään Tampere-talossa 11.–15.6.2025. Vuoden 2023 kuorokatselmuksessa Kamarikuoro Näsi palkittiin yhdellä kultaleimalla.

Kuoro on aiemmin saanut myös kansainvälistä tunnustusta. Näsin tulkinta Juhani Komulaisen Vinternatten-kappaleesta palkittiin parhaana elävän eurooppalaisen säveltäjän teoksen esityksenä kansainvälisellä Cork Choral -festivaalilla Irlannissa keväällä 2019.

Vuonna 1999 perustettu Kamarikuoro Näsi koostuu musiikin ammattilaisista ja kokeneista harrastajista. Kuoro konsertoi aktiivisesti Tampereella ja sen lähiympäristössä. Viime vuosina Näsi on noussut suomalaisten kamarikuorojen eturiviin. Helsinkiläinen kuoronjohtaja ja musiikkipedagogi Julia Lainema on luotsannut Näsiä vuodesta 2023.

Kamarikuoro Näsi: Lähtö
La 5.4.2025 klo 18
Aleksanterin kirkko, Tampere

Vapaa pääsy. Käsiohjelma 20 €/15 € (opiskelijat, 7–16-vuotiaat lapset, työttömät)
Varaa käsiohjelma ennakkoon: info@kamarikuoronasi.fi

Ohjelma

Kamarimusiikkisarja:

Einojuhani Rautavaara (1928–2016): Malagueña (1973)
Tõnu Kõrvits (1969–): Sister Death (2014)
Ralph Vaughan Williams (1872–1958): Rest (1902)
Anna-Mari Kähärä (1963–): Suru (2008)

Nykymusiikkisarja:

Rasmus Puur (1991–): Under Milk Wood (2024)
Teemu Tommola (1972–): Lähtö Knossoksesta (2016)

Gran prix:

Karin Rehnqvist (1957–): Var inte rädd för mörkret (2007) 
Kerensa Briggs (1991–): Media vita (2015)
Veljo Tormis (1930–2017): On hilissuvi & Ûle taeva jooksevad pilved (1964)
Einojuhani Rautavaara (1928–2016): Lähtö (1975)

Konsertin kesto on noin 1 tunti.

Lisätiedot

Julia Lainema
Taiteellinen johtaja
Kamarikuoro Näsi
Puh. +358 40 7373571
julia.lainema@gmail.com

Saila Sotavalta
Hallituksen puheenjohtaja
Kamarikuoro Näsi, Näsin ääni ry
Puh. +358 40 7774420
saila.sotavalta@gmail.com

Takaisin etusivulle